Iho kesäksi rantakuntoon?

Kuukausi sitten päätin ottaa härkää sarvista ja alkaa tekemään näille mun kasvoille jotain taikoja, jotta saisin mun ihon vihdoin ja viimein kuntoon. Mun iho ei ole koskaan ollut mikään älyttömän kirjavan punainen finneistä, mutta valkopäitä, mustapäitä ja suuria ihohuokosia on sitten ollut kyllä niidenkin edestä. Posket mulla on tainnut aina olla melko sileät ja hyvässä kunnossa, mutta etenkin leuan ja nenän alueet ovat juuri niitä, joihin näitä pieniä näppylöitä on päässyt kertymään kuin sieniä sateella.

 

Aloitinkin tuolloin kuukausi sitten puhdistamaan ihoani suolakivisaippualla, välillä jätin ongelma-alueille jopa yöksi muhimaan tuon saippuan. Oon käyttänyt myös sinkkivoidetta ja kuorinut ihoani muutaman kerran viikossa, unohtamatta tietenkään hyvää rasvausta. Omistan aika herkästi reagoivan ihotyypin, sillä mun kasvothan tosiaan ovat palaneet tulipalossa, kun oon ollut lapsi. Tämän vuoksi mun kasvojen puhdistaminen ihan arkipäivinä on ollut välillä suorastaan nuoralla tanssimista, kun välillä iho on kuivunut täysin rikki, välillä ollut punaisena kuin kesäpäivän mansikka ja välillä rasvoittunut ihan kuin kasvoille olisi heitetty öljypullo. Mun suuri tavoite olisi, että ensi kesäksi saisin kasvoni hyvään kuntoon, kun sitä meikkivoidetta ei ole mitenkään kauhean mukava tuolloin käyttää 😀

Tulikin todella hyvään saumaan, kun MayBeauty lähetti mulle testattavaksi heidän ihonpuhdistusgeeliään. Oon nyt käyttänyt näitä omia kikka kolmosiani tähän naamavärkkiini, enkä ole niitä koko kuukauden aikana vaihtanut, saati sitten kokeillut mitään muitakaan tököttejä, joten hieman jännitti lähteä laittamaan tähän nassuun mitään uutta. Välillä kun koko puhdistusprosessi on kaatunut juurikin siihen, että oon uhkarohkeasti lähtenyt kokeilemaan jotain TV:ssä kovasti mainostettavaa hittituotetta, sen enempää miettimättä.. Nimimerkillä: monet vuodet menin ihonpuhdistuksen kanssa juuri tästä syystä ojasta allikkoon 😀

 

Tätä tuotetta kuitenkin halusin lähteä testaamaan, koska paljastui, että tämä olisi juurikin se täsmäase mun iho-ongelmia kohtaan. Riskipeliä, mutta välillä pitää olla all in tai ei mitään 😉 Tämä tuotehan lupaa poistaa kuollutta ihosolukkoa, puhdistaa ihohuokosia ja poistaa talia ja rasvaa. Just siis kuin mulle tehtyä ainetta näihin ongelmiin. Sitten olikin aika testata tuotetta.

 

Tässä lähtötilanne ennen puhdistusgeelin käyttämistä. Iho on erittäin tunkkaisen ja ylipäätään ”huonon” näköinen.

Geeliä levitetään siis sormin, hellästi pienin pyörivin liikkein. Tässä tekniikka on valttia, eikä sormia todellakaan tarvitse painaa kovaa vasten kasvoja, vaan nimenomaan hellästi pyöritellä ympäri kasvoja.

 

Tadaa, ~minuutin geelikäsittelyn jälkeen kuollutta ihosolukkoa ja kaikkea muuta kuona-ainetta on irronnut tämän verran.. Ei oo vissii mun ”tehokuorinnat” auttanutkaan ihan niin paljon kun oon kuvitellut.. 😀

Pesun ja rasvauksen jälkeen, tässä lopputulos. Kasvot tulivat aivan älyttömästi raikkaamman näköiseksi!

 

Vaikka geeli kuorikin ihosolukkoa pois, oli se silti erittäin hellä käsittely kasvoille, eikä kasvot tuntuneet kuivuvan tämän ”kuorinnan” jälkeen yhtään niin kuin mulla yleensä tekee normaaleilla kuorinta-aineilla. Iho oli jo ensimmäisen kerran jälkeen heleämpi ja pehmeämpi. Muutoksen näki hyvinkin selvästi jo ensimmäisen kerran jälkeen, ajatella millaiseksi tämä tekee ihon jatkuvalla käytöllä! Yksinkertaisuudessaan aivan ihana tuote, myös tällaiselle iho-ongelmaiselle! En voi muuta kuin suositella kokeilemaan <3

 

Nyt teilläkin on mahdollisuus käydä tilaamassa tämä aivan ihana tuote itsellenne, ja vieläpä alennuskoodin kanssa! Blogini lukijoille on siis -30% alennus tästä tuotteesta käyttämällä tätä linkkiä 🙂

 

  • Yhteistyössä MayBeauty’n kanssa

Kommentit

kommenttia